lauantai 17. joulukuuta 2011

"GeoEngineering" - humpuukia hesarissa





"Ilmastonmuutoksella" rahastavista ei maailmalla ole näinä päivänä pulaa ja Helsingin Sanomat esittelee (vakavissaan)tämän päivän lehdessään erään typerimmästä päästä, idea muistuttaa hieman sitä, jossa esitettiin jättimäisiä tuulettimia puhaltamaan pyörremyrskyt nurin. Artikkelin saa vain maksamalla, joten en tuhlannut rahojani humpuukiin ostamalla sen tänne.

Toimittaja Matti Mielonen esittelee "Carbon Engineering"-yhtiön kehittelemää ideaa jättimäisistä "hiilidioksidi-imureista", joilla ilmaa vedettäisiin natriumhydroksidin, kansanomaisesti "lipeän" läpi ja saataisiin näin ilman hiilidioksidipitoisuus laskemaan. Ensinnäkin, suunnittelijoilla ei näytä olevan mitään käsitystä ilmakehän koosta. Tuollainen laite, vaikka kuinka suuri, olisi yksi "kärpäsen pieru" sen rinnalla. Vakavin puute on kuitenkin kemian alkeidenkin unohtuminen. Kun hiilidioksidi olisi pidättynyt natriumvetykarbonaattina lipeään, pitäisi se siitä irroittaa, siis kemikaali regeneroida kuumentamalla ja siihen käytetystä fossiilisesta polttoaineesta tulisi ilmaan entistä enemmän hiilidioksidia.

Kirjoitin näistä G.W.Bushin Valkoisen Talon "pyöreän pöydän" -paneelin futuristisista ideoista artikkelin TM:aan jo 2006, eli vuotta ennen seuraavaa ilmastoartikkeliani, joka ilmastoteologian uskon vastaisena aiheutti ulosheittoni lehdestä ja ikuiset bännit molempiin suurimpiin mediakarteilleihin, Otava-Mediaan ja Sanoma Oy:n, jonka tiedekirjoittajana myös olin kunnostautunut:


TM 2006


Magneettimedia-lehteä kunnioitettiin tänä vuonna, aiheesta, Skepsiksen "Vuoden Huuhaa"-palkinnolla. Esitän, että ensi vuoden ehdokas on Helsingin Sanomat, viljeleehän sekin aivan vastaavasti uskomustieteitä a la Risto Isomäki.


"Joka tuuleen kylvää"


Tulista tuulta

2 kommenttia:

  1. "Ensinnäkin, suunnittelijoilla ei näytä olevan mitään käsitystä ilmakehän koosta."

    Ilmastoalarmisteilla ei tunnu olevan mitään käsitystä mittasuhteista yleensäkään. Hiilidioksidipäästöjäkin ollaan vähentämässä 80%, ilman että ymmärretään millaisia henkilökohtaisia uhrauksia jo muutaman hassun prosentin vähentäminen vaatii.

    VastaaPoista
  2. .. ja paljonko sähköenergiaa tämän natriumhydroksidimäärän valmistaminen vaatisi? Heko-heko

    VastaaPoista