perjantai 13. tammikuuta 2012

Airbus A-380 "superjumbolla" ongelmia heti alussa



(Lufthansa lentää "superjumbo" Airbus A380:lla Frankfurtista Miamiin,monet suomalaisetkin käyttävät sitä)

Uuden Uljaan Euroopan Unionin ilmojen loistolaiva, jopa 800 matkustajan "superjumbo" Airbus A380 on kokenut monia vastoinkäymisiä jo ensi vuotenaan liikenteessä. Ensin räjähti moottori ja matkustajat pelastuivat kuin ihmeen kaupalla, hehkuva turbiinin siipi läpäisi siiven vain senttien päässä polttoainesäiliöistä. Nyt sitten siivissä tässä aivan uudessa koneessa on havaittu murtumia ja Australian lentoinsinöörien liitto vaatii koneen asettamista lentokieltoon. Airbus itse vähättelee ongelmaa. Turbulenssia ei voi väittää Airbusin syyksi ja alun huhut siitä irronneista osistakin lienevät paikkansapitämättömiä, ainakin uutinen siitä hävisi ennätysajassa. Myös muissa malleissa on ollut ongelmia, vakaviakin. A330:n nopeuden näytön Pitot-putket (ilmeisesti) jäätyivät Eteläisellä Atlantilla ja kone, Rion lento, meni mereen. "Mustien laatikoiden" tietojen ja onnettomuuden loppuraportin mukaan syyllinen oli myös epäpätevä miehistö, varsinkin nuoremman perämiehen tekemiset vaikuttavat käsittämättömiltä. Tekniikan Maailman lukijainosastossa lentäjien liitto paheksuu raportin julkaisua, mitä turhaa pelottelemaan,koska asiassa on vielä paljon selvitystä kaipaavaakin.


LA Times


Moottorin räjähdys Quantasin lennolla 32


Australian lentoinsinöörit vaativat lentokieltoon siiven murtumien johdosta


Matkustajia loukkaantui turbulenssissa


theaviationinsider

4 kommenttia:

  1. kyl Jan 13, 2012 10:10 AM

    Ei helvetissä konetta saa lentokieltoon laittaa. Sitä voisi käyttää seuraavassa ilmastokokouksessa Suomen delegaation kuljettamisessa. Konetta ei tarvitsi huoltaa ja siinä voisi vaihtaa polttoaineeksi vaikka palmuöljyn kun kone on tarpeeksi korkealla ja meren yllä!

    VastaaPoista
  2. Samalla voitaisiin lähettää Hesarin toimituskin mukaan tekemään raporttia palmuöljyllä lentämisen eduista.

    VastaaPoista
  3. Katsotaas huomaatko tämän kommentin vuoden vanhaan uutiseen. Eli tuolloin kauhea vouhkaaminen kuinka Airbus tekee paskoja koneita ja nyt kun kilpailijan koneet meni lentokieltoon, niin ei ollutkaan mitään uutisoitavaa. Boeing ja B787 on täydellinen vaikka ongelmia valmistuksessa ollut vähintään yhtä paljon kuin A380 kanssa.

    Mutta eihän se sovi sun agendaan. Jokainen voi vetää tästä omat johtopäätöksensä sun objektiivisesta uutisten käsittelystä. Meni kyllä respekti täysin.

    VastaaPoista
  4. @Kyllä minä huomaan. Siksi blogissani on ennakkotarkistus kommenteille, muutoin on mahdotonta huomata vanhoihin topickeihin kommentoijia. Kommentoin asiaa uusimmassa topicissani toiseen kommenttiisi!

    VastaaPoista